Hillsboroughin katsomotragedia 15.4.1989

Hillsborough osiot:

Hillsborough’n katsomo-onnettomuus tapahtui huhtikuun 15. päivänä 1989. Tällöin oli tarkoitus pelata
FA-cupin välierä Liverpoolin ja Nottingham Forestin välillä img_1431Hillsborough’n stadionilla Sheffieldissä. Ilmassa oli suuren jalkapallojuhlan tuntua, mutta tuloksena oli kuitenkin yksi suurimmista katastrofeista jalkapallon historiassa.

Stadionin valinta, järjestelyjen huono organisointi ja kontrollointi sekä epäpätevä poliisin johtaminen olivat katastrofin syitä. Seuraukset tunnetaan: 96 Liverpoolin kannattajaa menehtyi ja 766 loukkaantui.

Katastrofin seuraukset eivät jääneet ainoastaan uhreihin ja heidän omaisiinsa. Oli valheita, epäoikeudenmukaisia syytöksiä ja jopa salaliittoja. Taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta jatkuu edelleen. Seuraavassa tiivistelmä siitä, mitä Hillsborough’ssa tapahtui.

©Judge

TAUSTAA

Englannissa 1980-luku oli jalkapallossa suurten huligaaniongelmien aikaa. Oli kentänvaltauksia ja tappeluita sekä ennen otteluja että niiden jälkeen. Tämän takia katsomoihin kentän ja kannattajien välille pystytettiin korkeat aidat.

Liverpool ja Nottingham olivat kohdanneet FA-cupin välierässä vuotta aikaisemmin Hillsborough’lla. Liverpoolin kannattajat olivat jo silloin valittaneet lehdistössä Leppings Lanen katsomonosan olosuhteista, mikä oli johtanut siihen, että Liverpool FC oli jättänyt asiasta virallisen valituksen FA:lle ennen vuoden 1989 välierää. Näitä valituksia ei kuitenkaan huomioitu ja kannattajat löysivät itsensä matkalta samaan katsomoon, samoihin olosuhteisiin.

Lauantaiaamuna kannattajat suunnistivat autoilla, busseilla ja junilla kohti Sheffieldiä. Avauspotku oli tavalliseen tapaan määrätty tapahtuvaksi kello 15.00 ja kannattajien odotettiin siirtyvän paikoillensa viisitoista minuuttia ennen pelin alkua. Karnevaalitunnelma velloi stadionin ympärillä, mutta se tulisi muuttumaan hyvin nopeasti.

Kello 14 maissa väkimäärä Leppings Lanen ympärillä kasvoi dramaattisesti, kun useita busseja saapui paikalle pitkän myöhästymisen jälkeen. Myöhästymiset johtuivat matkan varrella olleista tietöistä ja poliisitarkastuksista. Kello 14.30 maissa väkijoukko oli levoton ja mikään ei enää sujunut normaalisti. Ongelmat eivät pienentyneet matkalla stadionille.

Matkalla pullonkaulaan

Kaikkiaan 25 000 Liverpoolin kannattajaa oli paikalla. Heistä 10 tuhannella oli paikka Leppings Lanen seisomakatsomossa, johon kuljettiin kolmen veräjän ja seitsemän kääntöportin läpi. Sisäänkäyntejä ei ollut tarpeeksi, sillä myös istumapaikoille West Standissä, seisomapaikkojen yläpuolella, kuljettiin stadionille samoista porteista.

Tilanne muuttui koko ajan pahemmaksi ja tuhansien taaempana olevien paine alkoi tuntua jo sisällä olevien selässä. Sisäpuolella alkoi olla jo vaikea hengittää. Samaan aikaan ulkopuolella olevien kannattajan määrä kasvoi minuutti minuutilta. On kirjoitettu, että Hillsborough’ssa ihmiset menettivät itsekontrollinsa, kun he saapuivat organisoimattomaan jonoon.

Stadionin ulkopuolella poliisimestari Marshall oli vastuussa. Siellä ei ollut mahdollisuuksia minkäänlaisiin toimenpiteisiin, joilla tilanne olisi voitu ratkaista, mutta tilanne hermostutti kuitenkin poliisia. Eräs poliisi pyysi, että avauspotkua olisi siirretty. Näin olisi varmistettu, että kannattajat pääsisivät sisälle ilman, että menettäisivät osan pelistä. Toinen poliisi ehdotti uloskäyntien avaamista, jotta sisäänpääsy olisi ollut helpompaa. Marshall vastusti tätä vaihtoehtoa, koska se olisi kasvattanut kontrolloimatonta sisäänpääsyä stadionille.

Organisaation ja kontrollin puutteet olivat ilmeisiä. Kannattajat olivat jumissa pullonkaulassa eivätkä kyenneet liikkumaan kuin silloin, kun väkimassa salli sen. Sisällä kannattajat taistelivat nyt hengestään.

Lopulta Marshall pyysi poliisimestari Duckenfieldiä, joka oli päävastuussa tapahtumasta, avaamaan uloskäynnin (portti C). Duckenfieldillä oli vain heikko kokemus poliisityöstä jalkapallo-otteluissa ja ei ollenkaan kokomusta näin suuresta pelistä. Duckenfield epäröi, mutta antoi lopulta käskyn avata uloskäynnin.

Taistelu elämästä

Portti C avattiin ja poliisi ohjasi kannattajia sen läpi. Edellisenä vuotena oli ollut poliiseja tai järjestyksenvalvojia paikalla pysäyttämässä kannattajia tunnelissa, kun keskimmäiset katsomonosat tulivat täyteen. Loput katsojat oli ohjattu katsomon laitaosiin. Vuonna 1989 ei löytynyt minkäänlaista ohjausta ja kannattajat ryntäsivät suoraan täynnä olleisiin katsomon keksiosiin.

Tämä aiheutti täyden paniikin kannattajien keskuudessa. Väkijoukko taisteli päästäkseen aidan yli ja säilyäkseen hengissä. West Standissä olleet katsojat nostivat alapuoleltaan kannattajia istumapaikoille. Tämä pelasti monen ihmisen hengen.

Poliisimestari Duckenfield päätti tässä vaiheessa kutsua paikalle vahvistuksia, mukaan lukien koirapoliiseja. Ei siis apua hengestään taisteleville kannattajille, vaan torjuntatoimia kuvitteellista kentänvaltausta vastaan, mikä osoittaa, ettei Duckenfieldillä ollut mitään käsitystä siitä, mitä oli tapahtumassa. Käsittämättömäksi tämän tekee se, että Duckenfield oli stadionin kontrollihuoneessa, josta oli suora näkyvyys Leppings Lanelle ja hänellä oli myös mahdollisuus tarkkailla zoomatuilla valvontakameroilla tilannetta. Myöhempi tutkimus kontrollihuoneessa osoitti kameroiden olleen niin hyviä, että niillä oli mahdollista erottaa ihmisten silmienväri seisomakatsomoissa.

Leppings Lanen keskiosissa katastrofi oli tosiasia. Ihmisiä makasi kuolleena ja osa oli kuolemaisillaan. Katseet harhailivat aidoilla. Kannattajat olivat niin tiukasti pakkautuneet, että monet kuolivat seistessään. Monet, jotka edelleen hengittivät, yrittivät kaataa aitaa.

Ne, jotka onnistuivat kiipeämään aidan yli tai pääsemään pakoon, kun pienempi portti avattiin, eivät pystyneet tekemään mitään toisten hyväksi. Samaan aikaan katsomon sivuosat olivat tyhjänä. Sen sijaan, että olisi kannattajia olisi autettu, useimmat poliisit ajoivat kannattajia takaisin kohti Leppings Laneä.

Ottelu alkoi ajallaan kello 15.00 ja Peter Beardsley osui ylärimaan ennen kuin peli keskeytettiin kello 15.06. Pelaajat eivät tienneet tilanteen vakavuutta istuessaan pukukopissa ja odottaessaan pelin aloittamista uudelleen. Sitä ei koskaan tapahtunut .

Jalkapallokenttä alkoi pian muistuttaa taistelukenttää, kun ruumiita ja loukkaantuneita kannettiin nurmelle. Osa kannattajista kierteli uhrien ympärillä ilman minkäänlaista päämäärää. Samaan aikaan katsomossa jatkui taistelu elämästä ja yritykset pelastaa ihmishenkiä. Kannattajat yrittivät saada poliisia ymmärtämään tilanteen vakavuus. Mainoskyltit kaadettiin ja niitä käytettiin paareina, joilla loukkaantuneita kannattajia kannettiin katsomosta kentälle toivoen, että he saisivat hoitoa.

Liverpoolin kannattajien yhteystyö pelasti monen ihmisen hengen. Bearsleyn veto olisi saattanut mennessään maaliin aiheuttaa vielä useamman ihmisen kuoleman, koska tilanne Leppings Lanen katsomossa olisi pahentunut maalin aiheuttaman juhlinnan seurauksena. Useimmilla, jotka olivat paikalla ja niillä, jotka olivat poistuneet stadionilta, ei ollut käsitystä, mitä oli tapahtunut. Monet saivat tiedon matkalla kotiin.

Kaikkiaan siis 96 kuoli Hillsborough’n katastrofissa, heistä 89 oli miehiä ja 7 naisia. Suurin osa oli alle 30-vuotiaita. Kuolleisuus oli suurinta Leppings Lanen keskiosien etuosassa. 730 ihmistä loukkaantui stadion sisäpuolella ja 36 ulkopuolella. Tuhannet saivat mielenterveydellisiä ongelmia ja lukuisia itsemurhia Hillsborough’n jälkeen on voitu yhdistää suoraan katastrofiin.

Anfield kokoontumispaikkana

Anfield, jolle ei ole normaalisti pääsyä kannattajilla kuin ottelupäivänä, avattiin ja siitä tuli kokoontumis- ja suremispaikka kannattajille, jotka olivat olleet tuona kauheana päivänä Hillsborough’lla. The Kop, Liverpoolin kannattajien kuuluisa seisomakatsomo, täyttyi huiveista ja iso osa kentästä kukista. Evertonin kannattajat olivat Liverpoolin kannattajien tukena. Liverpoolin kaupunki yhdistyi katastrofin takia.

Valheet ja The S*n boikotti

Media vieritti tapahtuneesta syyn kannattajien niskaan. Katastrofin jälkeisenä keskiviikkona The S*n julkaisi uutisen, jonka mukaan Liverpoolin kannattajat olivat ryöstäneet uhreja, ulostaneet poliisin päälle ja hakanneet poliiseja, kun nämä olivat yrittäneet auttaa uhreja.
Merseysidella uutinen johti raivoon, tuhansia lehtiä varastettiin ja poltettiin. Sanomalehden vastainen boikotti alkoi ja se jatkuu vielä tänäkin päivänä. Boikotti on maksanut lehdelle miljoonia puntia. Yritys lopettaa boikotti tuli, kun lehti lopulta vuonna 2004 pyysi anteeksi. Anteeksipyyntö julkaistiin sivulla 8. Valheet olivat julkaistu sen sijaan etusivulla. Anteeksipyyntö ei tuottanut tulosta ja boikotti jatkuu suurimmalla osalla kannattajista yhä.

Aikaisemmin The S*n oli ollut suurin levikiltään Merseysidellä 20 000 lehden päivämyynnillä. Nykyisin päivämyynti on 1 200 kappaleen luokkaa ja suurin osan lehdenostajista boikotoi lehteä kokonaan.

Taistelu oikeudenmukaisuuden puolesta ja Taylor-raportti

Liverpoolin kannattajat leimattiin siis median puolelta jonkinasteisiksi syyllisiksi katastrofiin. Tällää oli suuri merkitys tulevassa oikeudenkäynnissä, jossa oikeus suojeli syyllisiä sen sijaan, että heidät olisi asetettu vastuuseen katastrofista.

Toukokuun 15. päivänä 1989, kuukausi katastrofin jälkeen, asetettiin komitea selvittämään katastrofin syitä tuomari Taylorin johdolla. Ensimmäisen raportin ( The Interim Raport) mukaan suora syy katastrofiin oli pääporttien avaaminen ja samalla se, että pääsyä Leppings Lanen keskiosiin ei suljettu. Näin pääsi syntymään tilanne, jossa katsomoon pääsi liikaa väkeä.

Raportti sai melko hyvän vastaanoton uhrien perheiltä. Taylor asetti syyn poliiseille, mutta vapautti monet muut asiaan sekaantuneet. FA ei kyseenalaistanut Hillsborough’n valintaa pelipaikaksi. Selvityksen aikana kuultiin 3500 todistajaa ja runsaat 1500 katsausta teetettiin.

Lopullisessa raportissaan Taylor halusi painottaa tulevaisuuden turvallisuutta jalkapalloareenoilla, mikä johti siihen, että korkeimmilla sarjatasoilla katsomoissa saa olla vain istumapaikkoja. Syyllisiä katastrofiin ei kuitenkaan nimetty. Sen sijaan raportissaan Taylor kritisoi FA:ta siitä, että se ei ollut arvioinut uudelleen sitä, että oliko Hillsborough sopiva paikka pelata tällaista ottelua. Mutta edelleen ei tullut esille tärkeimpiä seikkoja, mitkä aiheuttivat itse katastrofin. Sheffield Wednesday sai kritiikkiä siitä, että Lepping Lane ei ollut tarpeeksi hyvässä kunnossa.

Lue lisää:

img_4148 Hillsborough_Memorial

©Superbfc